maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tuulonen Adventure 2013



Tuulonen Adventure 13.7. Lammilla Hämeenlinnan kupeessa oli ensimmäinen Jolan ja Suvin yhteiskisa. Lauantaina piti PK-seudulta startata varhain, jotta oltiin materiaalinjaossa ennen klo 8 paikalla. Reitin suunnitteluun, kahvitteluun ja tuttujen kanssa jutusteluun jäi runsaasti aikaa, sillä startti oli klo 10. Karttoja oli kisassa kaksi, molemmat peruskarttamittakaavaa. Toisen kartan yläkulmaan oli painettu käyräkarttana rastit 10-12, joka lyhyen pohdinnan jlk avautui vielä kertaalleen käännetyksi peilikuvakartaksi, eikä ollutkaan enää lainkaan vaikea, vaan ko rastit pystyi merkitsemään peruskisakarttaan. (Jos tuota joutaa, niin lisäillään kuvat kartoista myöhemmin.)

Joukkueita oli kisa- ja kuntosarjoissa yhteensä päälle 70, joten vipinää riitti alun prologissa. Vaikka kilpailuohjeet olivat selkeät: parin tulee liikkua koko kisan 50 m etäisyydellä toisistaan, teki aika moni pari tästä virhetulkintaa ja lähti hakemaan erikseen kisakeskuksen pihapiirin valokuvasuunnistuksen rasteja. Näiltä haettiin kirjaimet, joista piti lopulta muodostaa sana: SAHTI.

Prologin kuvasuunnistuksen kartoilla. Kuva: Urheiluseura Kunnon Urhot
Seuraava pyöräosuus (rastit 2-7) oli teitä ja metsittyneitä metsäautoteitä, aika monen rastin ollessa tien päässä. Onneksi ei menty single trackejä, vaan vastaantulevat joukkueet pääsivät pääsääntöisesti mukavasti ohi. Osuus meni kohtuullisesti, vaikka pari pientä varmistelupysähdystä tulikin. Seuraava osuus oli suunnistus, jossa juostiin pääosin suppien välissä harjannetta, mutta myös kipuamista riitti! Rastit 14-16 olivat taas fillarilla ja kaikista kimurantein oli ennen rasteja ollut pätkä, jossa fillareita rahdattiin IHAN puskissa. Tässä olisi pitänyt (kop, kop) ottaa suunta, sillä emme kulkeneet mitenkään suoraviivaisesti ja aikaa tuhraantui ihan liiaksi. Mutta taisi sitä mennä muillakin...
Vähän maastoisempaa menoa, Suvi tuuppaa pyörää suolla. Kuva: Urheiluseura Kunnon Urhot 

 
Pakollinen tienalituskohta. Me mahduimme kyllä ihan ajamaan! Kuva: Urheiluseura Kunnon Urhot 
Questillä pääsimme kyykkäämään. Monta hutia teimme, mutta kiva välipala! Kuva: Urheiluseura Kunnon Urhot


Vaihtopaikalla kartan vaihto ja pyörällä suojuoksuosuudelle (rastit 18-21), joista ensimmäiset oli avosuotarvontaa, mutta helppoja yhtäkaikki. Pyörällä taas 22-25, eli melonnan alkuun.  Fillarirasti 23 oli ”tien vieressä” ja ajoimme siitä vauhdilla ohi oletuksena, että se näkyisi tuota metsäautotietä polkiessa. Meitä oli kyllä iso joukko pareja palailemassa samaista tietä takaisin. Olisi niitä kartan käyriä voinut tarkemmin seurata. Mutta tässä vaiheessa oli naisten kärkikaksikko vielä tasoissa.
Hyviä metsäautoteitä! Jolan satula jo aika alhaalla... Kuva: Urheiluseura Kunnon Urhot


Melonnassa naisjoukkue Hortus Medikaleksen tiesimme olevan kovempia, mutta pieni lisäpettymys oli, että noin minuutin ennen meitä startanneilla naisilla oli allaan oma (ja oletettavasti nopeampi) kalusto. Inkkarimelonta sujui meiltä kuitenkin ihana kivasti, olimmehan sitä jo tunnin tänä vuonna treenanneet ;-) Kisan suurimmat ongelmat olivat pienet sunnistusepävarmuudet ja Jolan satulatolpan vajoaminen, joka kyllä hidasti menoa. Lisäksi juomaa oli sittenkin liian vähän mukana, mutta onneksi saimme melontajärvestä täyttöä! Kesken melontaa oli yksi juosten haettava rasti ja lopuksi quest, jossa muki täytyi täyttää ilman (juoma)astiaa, kantamalla rannasta vettä. Tullessamme rantaan kärkinaiset olivat juuri lopettamassa tuota tehtävää ja näimme heidän vielä kantavan vettä käsin. Itsellämme kuitenkin välähti, että voimme kantaa veden kengillä ja kumpikin kävi rannassa vain kerran! Tästä nopea siirtyminen fillareilla kisa-alueelle ja kuuluttajan mukaan olimme kärkeä 2 min jäljessä. Tiesimme kuitenkin 3 rastin suunnistusosuuden sen verran helpoksi, että tuo ero ei tulisi radikaalisti muuttumaan, vaikka tosissamme etenimmekin. Kisattua tuli 5 h 12 min ja eroa suurempaan pokaaliin jäi alle 2 min. Hyvä fiilis jäi hienosta kisasta, pienistä virheistä huolimatta! Tänne myös ensi vuonna :-)

Naiset pokaalit käsissä :-)
-Jola-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti