X-kaato_2019

X-kaato_2019

maanantai 3. lokakuuta 2011

X-kaato - helmi kisojen joukossa

Legendaarinen X-kaato järjestettiin la 24.9.2011 Vuosaaren urbaaneissa maisemissa: merellä Kallahtea kiertäen, jätemäen "lehmien" seassa, kerrostalojen välissä, Skatan bunkkerissa, Niinisaaren näköalatasanteella, aallonmurtajilla, Mustavuoren vallihaudoissa, puistoissa, Uutelankanavassa, Aurinkolahden uimarannalla, Meri-Rastilan ulkoilureiteillä ... Kuvamateriaali on jälleen aika vaisua, mutta kisan jälkitunnelmista on sentään muutama kuva ja tietty kartoista. Montaa tuntia ei edellisenä yönä nukuttu, sillä kisamateriaalin jako alkoi 03:30 ja kilpasarjojen startti tapahtui rapsakasti klo 5:00.

Etukäteenhän oli tiedossa, että pimeällä mennään ja siksi olimme yhdessä sekä maastopyöräilleet että suunnistaneet yöllä ja kajakkiyksiköilläkin on melottu tänä vuonna kerran :-D Koska allekirjoittaneella lienee maastopyöräilykaatumisen jäljiltä jonkin sortin murtuma selässä, oli työnjako selvä, melontaa niin vähän kuin mahdollista. Kisa starttasi Pepin melonnalla, Jolan kuljettaessa fillareita ja juosten. Pakollinen melojan vaihto tuli tehdä 2. rastilla, muuten sai päättää kumpi meloi. Peppi siis meloi rasteille 1. ja 2. ja Jola välin 2-3. Leimaus tuli tehdä aina yhdessä. Rastille 1. teitä pitkin kahdella fillarilla, joiden kanssa ajo oli yllättävän helppoa, kuhan pääsi liikkeelle. Rastille 2. juosten ja taas 3->5 ajaen. Ensimmäinen isompi mokamme oli kommunikaatiossa. Olimme ehkä liian hätäisesti sopineet, että tapaamme rastilla 3, eikä tien toisella puolella melontarannassa. Toisin kävi ja tähän juoksenteluun ja pimeässä huuteluun tärvääntyi pari minuuttia. Peppi kuitenkin meloi vahvasti ja kauaa ei 5. rastilla tarvinnut odotella.

 Tällä kartalla 1. osuus melonta/fillarinkuljetus+juoksu rastit 1-3 ja 5 ja 2.suuden MTB-rastit 6-9 


Vaihdosta 2. osuudelle fillarin selkään ja rastien 6-14 haku. Heti ekalla fillarirastilla havaittiin venttiiliongelma, joka onneksi saatiin sujakasti kuntoon, vaikka renkaan pumppaamiseen aikaa hiukan menikin. Nyt oli jo valoisaa, lamppu toki vielä apuna kartanluvussa ja rastit löytyivät helposti. Vaihtoon takaisin rastille 15 (eli sama rasti 5/15/19/20). Tämän päälle osuus 3., nopea ja helppo kahden rastin (16 & 18) suunnistus jalkaisin ja tiedossa Quest. Tässä sattui järjestäjien -muuten upeassa kisassa- ainut moka. Yksi ees taas inkkarimelontaväli kanavassa oli muuten kiva ajatus, mutta porukka kasaantui 10-20 min jonoksi odottamaan vuoroaan, sillä inkkareita oli vain 5. Ainut oikea ja toimiva ratkaisu olikin poistaa kisa-ajoista tuo rastiväli kokonaan. 
 Tässä 2. osuuden jatko eli MTB-rastit 9-15 sekä suunnistus juosten 16+18 ja vaihto 19 ja 20.
Viimeisellä osuudella 4. liikuttiin fillareilla (rastit 21-30) ja oli tiedossa useampi quest. Ensimmäinen rasti 21 oli kellarin sisällä mäen päällä ja rasti 22 jätemäen huipulla. Siellä olevassa quest-ohjeessa oli annettu kaksi kompassisuuntaa ja n. 300-400 m etäisyydet kumpaankin. Koodit "lehmä" ja "kanto" osoittautuivat sanojensa mukaisiksi. Onneksi niityn lehmät olivat vaneria :-) 23 oli hienossa luolassa ja tänne mennessä vedettiin hieman liian pitkäksi, yhdessä Mehukattien kanssa. Rasti 24 oli sijoitettu näköalatasanteen päähän ja siellä oli questohje: tuli laskea tietty määrä pylväsvälejä ja ilmoittaa oikea rastikoodi järjestäjille. Tarkka laskeminen tuotti oikean tuloksen X ja tämän seurauksena siirryimme naisten sarjan kärkeen. 25 löytyi helposti, mutta 26 hieman arkaillen - tulihan se sieltä kuitenkin.

Fillarirastit 21+ 22 (jossa lehmä ja kanto quest) ja 23 (luolarasti) ja 24 pylväsvälienlaskeminen-quest, 25 ja 26, jossa "vallihauta-quest" sekä 27-28. Vikat rastit 29 ja 30 näkyvät ensimmäisessä kartassa.

Rastilta 26 alkanut Vallihauta-quest oli tosi hieno. Käyttämällä kolmos karttaa sekä vallihautakartan alakulmassa olevaa karttaa ja tietysti kunkin vallihaudan kohdekarttaa, löytyivät rastit melko vaivattomasti. Tämän osuuden alussa menetimme kuitenkin johtoaseman ja ero oli osuuden lopussa kuitenkin alle 2 minuuttia. Naisten kärki Ryläyksen Charliet II meni tätä osuutta yhdessä sekajoukkueiden kanssa ja me yksin, selkeästi hitaamalla tempolla.



Vallihauta-quest oli ihan huippu. Naisten sarjassa ei haettu rasteja D ja E.



Missä lopullinen ero sitten tuli? 26-27 reitinvalinta oli osaltamme tosi huono. Kierrolla tietä myöten hävisimme yli kolme minuuttia. Maalissa eroa 5 min 40 s eli ihan reilusti, tulokset löytyvät täältä. Kisakausi päättyi jälleen toiseen sijaan, mutta samalla kuittasimme naisten kokonaiskilpailun voiton. Mahtava kisa ja voimiakin jäi! Neljästä Cupin kisasta kaksi ensimmäistä ovat olleet selkeästi rankimmat, myös kuumien kelien myötä.


Sekasarjan Multisport Cupvoiton veivät  Lupus Extremen Reijo ja Anu Roininen ja miestensarjassa Multisport.fi vei järkyttävän kokoiseen pokaalin eli Pete Forsman, Ville Niemelä, Janne Mononen ja Eero Jäppinen. Naisissa siis MamAdventuren kaksikko Jola Maisala ja Peppi Aralehto.
Multisport Cupin naisten sarjan voitto: MamAdventure Jola & Peppi

Vaikka kisakausi virallisesti päättyikin X-Kaatoon, tehtiin rennommissa tunnelmissa vielä hieno seikkailutreeni 20 hengen voimin Tallinnassa. Siitä pian oma raportti ja kuviakin luvassa!



- Jola & Peppi-