Sää oli aamutuimaan mainio ja hyvissä ajoin kisapaikalla olleina saimme reitit suunniteltua ajoissa, eikä alkusähläystä tullut. Kartoista ehkä pieni moitteen sana, että eri sarjoille voisi olla ihan omat karttansa, eikä niin, että reitistä ruksitellaan sieltä täältä miesten kilpasarjan rasteja pois. Myös kartat voisi numeroida, sillä nyt 3 MTB-karttaa meinasivat mennä heti alkuun sekaisin reittiä suunniteltaessa ja kisamateriaalissa ollut yksi ylimääräinen kartta aiheutti hämmennystä. Muutenhan itse kisa oli mitä mainioin!
Startti kajahti klo 10.30. Koko kisaporukka jahtasi edellä kulkenutta autoa ympäri lentokenttää! Kuva: Jani Kiri |
Kisa alkoi yhteisajona ympäri lentokenttää ja vaihtoalueella jalkauduimme etsimään ruudukoidun kartan avulla seuraavia rasteja. Aina seuraavalla rastilla oli uusi koodi ja alkuun ja kaikki tiimit pörräsivät yhdessä kuvitellen, että rasti löytyy vihjeruudun keskeltä. Tiimimme löysi vaivihkaa ensimmäisenä ekan rastin koodin lamppupylväästä ja yhdessä Hortus Medikaleksen kanssa saimme muista irtioton. Vikalla rastilla meidän tiimimme oli (kaikista joukkueista!) hyvässä kärjessä, mutta rastia ei vain löytynyt ja kas, taas kaikki tiimit kasassa.
Tästä suunnattiinkin pitkille pyöräpätkille ja questeille, joissa mm. sorakuopilla etsittiin ilmakuvakartan kanssa juosten rasteja, muistisuunnistettiin kasvihuoneissa ja crossfit-henkisesti kierrettiin pieni maastorata painavat säkit niskassa.
Sorakuoppasuunnistuksen jälkeen pienet säädöt ja MTB. Tämän jlk tuli ikävä 2-3 min pummi. Kuva(t): Henna Lehtomäki |
Perinteinen helpohko n. 3 km suunnistusjuoksupätkäkin harjuilla tehtiin. Viimeisen pyöräosuuden keskellä oli melonta, jonka lopussa saimme sellaisen saderyöpyn niskaan, että jo nauratti!
Mutaa on matkanvarrella vähän lentänyt! Melontakuvat: Johanna Hakala-Kähäri |
Satoihan se näköjään melontaan lähtiessäkin! Johanna Hakala-Kähäri |
Pienet Finnfoam patjailut vesipooloradan ympäri vielä päälle ja viimeisten pyörärastien hakuun. Patjailuun lähtiessämme Hortus Medikales juuri rantautui osuudelta.
Finnfoam: Johanna Hakala-Kähäri |
Vesileikkien jälkeen oli luvassa enää muutamat helpot pyörärastit ja quest, johon lähdimme jalkaisin alamäkeen kipittämään. Samaa mäkeä kapusi ylös jo questin -joka osoittautui nopeaksi uimapatjailuksi- suorittanut Hortus Medikales ja tiesimme olevamme useamman (tavoittamattoman) minuutin perässä ja lopulta olimme maalissa 4,5 min voittajille jääneenä, mutta ihan hyvillä mielin! Erot syntyivät useista pienistä asioista; suunnituspummeista ja reitinvalinnoista, säätämisestä mm. ohjeiden lukemisessa ja varusteiden kanssa sekä tietysti kunnosta!
Kisa ei oikeastaan jälkikäteen tuntunut kropassa eli paukkuja taisi vähän jäädä... Hyvä näin, sillä Suvi kävikin nappaamaassa seuraavana viikonloppuna triathlonin täydenmatkan SM-kullan!