X-kaato_2019

X-kaato_2019

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Mini-rogaining


Marraskuun aikaa voisi kutsua ylimenokaudeksi. Tässä haetaan hiukan motivaatiota tuleviin urheiluhaasteisiin ja suunnitellaan peruskuntokautta ja ensi vuoden haasteita. Multisport on avannut uutukaiset nettisivunsa, joka ainakin saa ajatukset jo tulevaan seikkailuvuoteen. Allekirjoittanut kävi Pepin ja Pian kanssa marraskuun ekana viikonloppuna hakemassa lisäpotkua Vierumäen triathlonleiriltä: 10 tuntia treeniä, jossa mukana 2,5 h uintia. Ja vielä on kirjoittamatta Multisportin Tallinnan mahtava seikkailutreeni lokakuun alulta.

Eilen oli seikkailuhenkinen laatutreeni Tuusulan suomaastossa. MamAdventure koostui tällä erää vain yhdestä henkilöstä, joka harmitteli liian vaatimatonta reittisuunnitteluaan. Kyseessä oli Kalevan Kierroksen järjestämä 2h minirogaining, jossa yli 100 joukkuetta (1-5 henkeä) kilvoitteli annetun ajan puitteissa 28 rastin metsästämisestä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lupus Extremen kisailuraportista löytyy myös kartta ja myös Duron sivulta tekstiä.

15 min ennen yhteislähtöä. Kuva: JanneH (Lupus Extreme)
 
Kartat saatiin tuntia ennen lähtöä ja oma suunnitelma hahmottui nopeasti, mutta maasto osoittautui yllättävän nopeaksi ja järjestäjän varoitukset soiden märkyydestä vääriksi. Suunnitelma lähteä ensimmäiseksi suorastille 41 oli oiva valinta, sillä lisäkseni sinne paineli vain kolme miestä ja näin toteutui tavoite tehdä ihan omaa treeniä. Rastipisteet olivat turhankin helppoja, mutta eipähän mennyt etsimiseksi. Muutaman kävelyaskeleen otin ainostaan tehdessäni reitin uudelleensuunnittelua. 2 h puitteissa olisi ehtinyt hakemaan enemmänkin rasteja, mutta nyt aikaa turhaantui ylimääräiseen juoksenteluun, palatessani hakemaan rasteja 40, 20 ja 29.  Suurin osa porukasta kulki aikamoisena letkana, joka toki tulikin minua vastaan itäisimmillä rasteilla. Nyt jäi hakematta 4 rastia (48, 30, 31 ja 57), vaikka noista ainakin kahteen tai jopa kaikkiin olisi ollut mahdollisuudet. Seuraava rogaining onkin tarjolla loppiaisena, varmasti lumiolosuhteissa!

-Jola-