X-kaato_2019

X-kaato_2019

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Virvon varvon, ei kun kevätrogaan!

Palmusunnuntaina pienten ihmisten virpomishommat hoidettiin aikaisin aamusta, jotta äidit -Jola, Sanni ja Peppi- pääsivät taas metsään kirmaamaan. Pihkaniskojen järjestämä perinteinen Kevätroga suunnistettiin Tuusulassa ja Vantaalla ja se starttasi Mätäkivenmäestä. 138 joukkuetta kisaili 3 tunnin suunnistuksessa, jossa sai maastoon lähteä klo 10-11 välillä ja reitin suunnitteluaikaa oli puoli tuntia.

Maasto oli vaihtelevaa, mutta hyvin tampatut polkuverkostot tekivät matkanteosta suht nopeata. Rastit sai hakea vapaavalintaisessa järjestyksessä joko yksin tai isommalla porukalla. Rastit olivat pistearvoltaan 2-7, mutta tällä kertaa erikoisuutena oli lisäksi 10 pienelle alueelle sijoitettua 1 pisteen rastia, joissa oli ainoastaan emit-leimasin, muttei rastilippua. Tuolla osuudella kävi kova kuhina, mutta silti tuli useasti tovi pyörittyä ihan 1-3m päässä leimasimesta! Toisena spesiaalina oli rasti 5x. Tällä sai käydä useamman kerran, kuhan kävi välillä leimaamassa rastin, jolla ei aiemmin ollut käynyt. 5x vain sattui sijaitsemaan todella tiukan nousun päällä!!! Suunnitelmissa oli huiputtaa 5x viidesti, mutta alun typerät suunnistushapuilut ja yksi isompi samaistusvirhe sekä alkupuolella noudetut kaksi "suunnitelmista ylimääräistä / ehkä käydään" 2p rastia saivat meidät kapuamaan jätemäelle vain neljästi. Kiersimme seuraavat rastit: 21, 72, 30, 50, 71, 1a, 1b, 1c, 1d, 1f, 1e, 1h, 1j, 1i, 1g, 51, 20, 31, 52, 54, 33, 53, 34, 73, 22, 5x, 74, 5x, 24 5x, 56, 5x, 55, 32.

Loppukiri! Kuvaaja: Tomi Mäkelä


Huh mikä loppuveto! Onnellisesti maalissa ajassa 2h 59 min 55s! Kuvaaja: Tomi Mäkelä

Keli oli aivan huippu ja sai suupielet korviin! Mikäs sen mahtavampaa mennä, kun seurakin on parasta. Kuvailemaan emme matkan aikana malttaneet, mutta onneksi muutama räpsy meistä otettiin maaliin kirmatessa. Lopussa saatiinkin hyvä isku päälle ja aikamarginaalia jäi 5 sekuntia. Pisteitä kertyi 116, jolla olimme tuloksissa 20/138. Lähtöluetteloa vilkuilemalla näyttäisi siltä, että olimme naisista 1/43. Pidetään tämä vire ja vielä vähän paremmat suunnistukset ja kunto sitten toukokuussa. Ilmoittautumiset on jo laitettu No Limit sekä Vierumäki Adventure -kisoihin!