Spring Adventure

Seikkailukausi korkattiin Karjaalla Spring Adventuressa lauantaina 7.5. Kaikkien aikojen ensimmäisen MamAdventure tiimin kokoonpanossa siis Jola & Peppi. Lähtöpaikalla Karjaan ruotsinkielisellä koululla oltiin sovitusti klo 8, jolloin karttojen jako alkoi. 9.30 starttiin meinasi silti tulla kiire. Työnjakomme oli selkeä, Peppi hoitaa leimausvastuun ja Jola suunnistuksen. Reitin suunnittelu ja kamojen säätö vievät oman aikansa, mutta kun muut joukkueet tankkasivat viime hetkillä energiaa itseensä, tankkasimme me molemmat reilu 9 kk vanhoja poikia maidolla :-)

Ensimmäisenä osuutena ollut sähäkkä prologi, muistisuunnistus, meni meiltä ihan mukavasti. Startti tapahtui nurmikentän keskeltä, josta yli 60 kahden hengen joukkuetta singahti sen neljään eri kulmaan. Kussakin oli kartta ja ensimmäisenä piti löytää merkintä A, joka opasti ensimmäiselle rastille. Meillä kävi tuuri ja satuimme heti oikeaan ja olimme koko sakista ihan ensimmäisiä tuolla rastilla leimanneita. Muistin perusteella sitten haettiin seuraavat kolme (B, C ja D) rastia, mutta pienenä jippona järjestäjät olivat vaihtaneet karttojen paikkoja nurmikentällä. Joukkeet ottivat alun tosi reippaasti ja olimme maltillisesti aika häntäpäässä vaihtamassa fillareiden satulaan, joilla siirryttiin pikku siirtymä joen rantaan melontapaikalle.

Melonnan ainoan rastin haku sujui kohtuullisesti, vaikka 40 kilon vuokrakanootti ei mikään tehovehje ollutkaan. Kalustolla tosiaan aika paljon hävisimme ja jatkossa melontatreenin lisäksi harkitsemme omalla kanootilla kisaamista.Virtaa ei joessa juurikaan ollut, eikä se tuottanut suunnistuksellisesti haastetta.

Melontaa pitäisi treenata, mutta on sillä kalustollakin väliä.

Tästä fillarin selkään ja eka rasti napattiin nopeasti. Matkalla rastille nopein naisjoukkue tuli takaisin vastaan ja osin tämän seurauksena tuli tehtyä huono muutos ennakkosuunnitelmaan. Emme ajaneetkaan kalliota myöten toiselle fillarirastille, vaan kiersimme tietä. Fillariosuuden keskellä pääsimme tekemään hyvän reisilihastreenin: ensin työnsimme fillarit Påminnen laskettelurinteen huipulle (vaihdoimme fillarikengät lenkkareihin) ja sitten kolme kertaa alas ja ylös jalkasin rinnettä. Kisajärjestäjän kuvasatoa löytyy täältä. Lopuksi fillareilla kieli keskellä suuta rinne alas ja lähellä olevalle sillan sisällä sijainneelle rastille, josta Peppi haki pyöräilykengät jalassa leiman emitiin. Tästä jatkettiin vanhaan junatunneliin, jonne ajoimme fillareilla useimpien joukkueiden mennessä jalan. Selkeästi parempi oli meidän valintamme ja selvisimme leimauksesta yhden lampun voimin (ei sitä toista ehtinyt repusta kaivamaan). Kismitti vaan useampaan otteeseen muutamien kanssakilpailijoiden tapa, että toinen ei käynyt lähelläkään rastia. Sääntöjen mukaan koko kisan ajan etäisyys kilpailijoiden välillä saa olla max 100 m ja molempien tulee käydä rastilla. On ihan ok, että toinen on parin metrin päässä, mutta joku(nen) naisjoukkue oli useiden satojen metrien etäisyydellä toisistaan. Ehkä kisajärjestäjät jatkossa tästä vielä huomauttavat / korostavat asiaa. Yleisesti seikkailukisoissa on fairplay meininki, kuten suunnistuksessakin!

Vielä jalka nousee mukavasti!

Fillariosuuden jälkeinen "kick and run" oli muuttunut järjestäjien kaluston puutteen vuoksi juoksupätkäksi. Rastiliput löytyivät hyvin -osa tiellä, osa ihan kunnon suunnistusta- ja juoksu vielä maittoi. Pätkän jälkeen siirryttiin vaihtoalueen kautta kanooteille, melottiin jokea 10 min suuntaansa ja napattiin yksi rastileima. Jälleen huomattiin paremman kaluston kiitävän ohi. Kanootti rantaan ja kipaisu sillalle, josta Jola laskeutui köyden varassa veteen. Tuota voisi verrata siihen, että suht korkean jummpasalin katosta laskeutuu alas. Hanskat olisivat olleet kova juttu ja nyt kädet paloivat hienoisesti. Jokeen uppeluksiin ja henki salpautui. Leimaus ja uinti rantaan, jossa Peppi odotti repun kanssa.

Vielä käsiä polttaa, mutta kohta virkistää!

Pieni juoksu seuraavalle rastille, jota seurasi jälleen virhearviointi. Lähdimme juosten kiertämään ja tällä hävisimme aika tavalla. Liki kaikki muut joukkueet etenivät joen ylittäen uiden. Lopulta tämä "wetrun" osuus päättyi kanooteille, joilta seurasi koko kisan karsein osuus. Inkkari piti kantaa (lue retuuttaa) vaihtoauleelle vajaan 500 metrin päähän. Kantaminen liivin päällä olalla olisi helpoin ratkaisu - jos sen vain saisi sinne heitettyä. Miellä oli liinat (hihnat), jotka olivat apuna, mutta voimia oli kulunut jo useamman tunnin kisassa ja 40 kg:n inkkarin kantaminen oli yhtä tuskaa. Laskimme kanootin arviolta 20 kertaa ja vaihdoimme puolia. Pitäisikö tätä lajia ruveta treenaamaan?!

Vaihtoon päästyämme starttasimme kisan vikalle "city run" juoksuosuudelle 1:15 000 suunnistuskartalla, joka oli aavistuksen tylsää korttelisuunnistusta ilman haasteita. Tosin emme kiertäneet koko rataa ja meiltä jäi mm. hakematta vanhan junan veturin sisällä rasti. Pikkuisen paremmassa kunnossa ja ilman jalkojen kramppailuja (ja ehkä paremmalla suunnistamisella/reitinvalinnoilla) emme olisi jättäneet muutamia viimeisiä rasteja väliin. Tämä oli tietoinen ratkaisu ja jätimme 3 rastia hakematta. Ne olivat myös sen verran kaukana, että pahan krampin yllättäessä olisi kokonaisaika voinut ylittyä ja tästä olisi tullut roimasti sakkoa. Kokonaiskisa-aika oli 6 h 30 min ja me tulimme maaliin 20 min ennen tätä. Sijoitus oli nyt viides, kaikkiaan yhdeksästä naisjoukkueesta. Tuloksissa ei vieläkään ole väliaikoja, joten yksittäisten osuusaikoja ei pääse ruotimaan. Ihan kelpo suoritus - ja Pepillä ensi kosketus seikkailu-urheiluun!

Kyllä oli kisan jälkeen ihan voittajafiilis!!! Pikkuvauvojen äiditkin jaksavat :-) Heti tuli kyllä olo, että lisää treeniä ja seuraava kisa häämöttää jo pian. Pari viikkoa sitten kävimme Luhtijoella "rutakkomelomassa" ja tästä Pia kirjoittelikin jutun. Viikon kuluttua 12.6 kisataan seuraava osakilpailu No Limit Solvallassa, jossa mukana myös rullaluistelua ja taatusti mäkistä menoa. Me olemme menossa mukana :-)


- Jola & Peppi -