Aikaa oli vaikka kuinka ennen lähtöä, mutta hirveä säätö taas saatiin. Kuva: Snowflakes |
Prosarjojen kisa alkoi juoksu-inkkarimelonta prologilla, jossa ohjeena oli ottaa juoksuosuuden kartta mukaan. Jälkeenpäin oli meille onni, että kisakarttoja oli kaksi, sillä toisen luovutimme vaihdossa järjestäjille. Startin kajahtaessa jaettiin paperinen kilpailukortti, jonka leimausruuduissa oli pieniä kuvia, karttanäytteitä ja rakennusten ääriviivoja. Tähän leimattiin vanhaan malliin pihtileimasimilla. Juoksimme osan suunnistusrasteista ja suuntasimme melontaan. Lähimmän ekan rastin jälkeen, pienelle kannaksen ylitykselle rantautuessamme kanootti horjahti ja ilmeisesti tässä kilpailukortti tippui Jolalta. Kisapäivänä oli kova tuuli ja kadotimme kortin lopullisesti. Huomasimme tämän seuraavalla melontavälillä, palasimme, juoksimme rantaa ekalle rastille, etsimme. Jatkoimme kuitenkin kisaa, mutta adrenaliiniryöpyssä vain hyppäsimme kanoottiin ja aloimme kauhoa, kanootti väärin päin. Näin mentiin tovi, mutta kulki se kohtuullisesti kunnes seuraavan kannaksen ylityksen jälkeen mentiin taas oikein. Onneksi olimme piirtäneet tussilla melontarastien sijainnit karttaan ja tajusimme leimata rastipaikkoihin karttaan pihtileimasimella! Muistimme loput rakennukset (emme tarkkaa sijaintia), joiden kyljessä rastit olivat ja juoksimme lisäksi uudestaan rastit, joilla olimme jo alussa käyneet saadaksemme kaikki leimat. Sanomattakin oli selvää, että olimme prosarjan viimeisinä pyöräilyyn lähdössä n. 1h40min startista.
Prologin yksi rasteista oli ylhäällä! Mm. täällä kävimme sitten kahdesti... Kuva: Snowflakes |
Fillariosuus sujui mainiosti ja teimme hyviä reitinvalintoja. Osin maastotuntemuskin varmasti auttoi ja hyödynsimme sopivasti tiekiertoja, jotka olivat meille selkeästi nopeampia. Pyöräilyn ekalla rastilla oli quest pyöräilyrata, joka ei onneksi ollut kovin tekninen. Reitin varrelta tuli leimata löytyvät rastit. Pyöräilyn 6 rastilla oli myös quest, jossa suolta juostiin hakemassa ämpäreistä palapelin paloja. Tämä lyhyt palapelitehtävä (järjestäjätkin kehuivat :-)) meni enemmän kuin nappiin. Seuraavan rastivälin latupohjavalinta oli tietä hitaampi, mutta eteni onneksi suoraan. Kaikkinensa pyöräilyosuus oli helppo, kuhan oli tehnyt hyvät suunnitelmat ennen starttia.
Rullaluistelun ensimmäinen rasti oli karttaan merkitty golfkentän läheinen alikulkutunneli. Täältä saimme seuraavan vihjeen jne. Reitti oli tasan se mitä arvelimmekin, sillä noin 45 min luistelu Vierumäellä tarkoittaa luistelua Vierumäen keskustaan eli tien 140 risteykseen, josta Heinolan suuntaan ja jälleen Vierumäelle. Muita pyöräteitä ei ole ja tuo on ainoa ympyräreitti. Rullistelu sujui hyvin -onneksi oli sauvat- ja tässä olimme myös joukkueena tasaisimmillaan. Juoksussa käytimme hinausköyttä ja pyöräilyssä jäi sitten aikaa tutkia välillä karttaa tarkemmin.
Juoksu-suunnistusosuudelle teimme hyvän päätöksen mennä lyhintä reittiä eli suon poikki ykköselle, siitä kakkoselle tuli ehkä ihan pieni koukkaus 1-2min ja 2 rastilla oli quest ja kunnon suunnistus vuoden 1984 Jukolakartalla. http://www.jukola.com/jukola/kartat/j1984_ju_5.jpg Meidän kartassamme haettavia rasteja olivat siis Jukolankartan rastit 1, 2, 5, 6, 7. Kaksi viimeistä rastia tällä kartalla olivat meille haasteelliset ja hetken häivähti mielessä löydämmekö ollenkaan. Aikaa meni liiaksi ja vauhtia jouduimme hakemaan maamerkeistä. Onneksi tokalle rastivälille mennessä yksi tie jo puuttui ja tämä auttoi ymmärtämään, että näin lienee muuallakin. Kartan saatuamme taitoin sen katsomatta mikä kartta oli kyseessä... Suunnistusosuuden vikalta rastilta jatkoimme juoksusuunnistusosuuden 7 ja 8 rasteille, jossa vielä supernopea ja helppo seinäkiipeilyquest ja lyhyt juoksu maaliin.
Kisan loppupuoleen: pyöräily, rullistelu ja juoksut mahtui niin paljon hyvää, ettei alkusähläys enää näin seuraavina päivänä harmita. Paitsi, kun selvisi, että tuloksissa jäimme voittajanaisparille alle kaksi minuutia. Kiinnostavaa on nähdä tarkemmat tulokset, kuhan ne julkaistaan. Virheistä oppii ja kyllä oli taas kunnon treeni 6h57minuuttia maanmainiossa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti